keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Salaisen leivontaystävän paketista osa 1: Piparit

Terveisiä yksisilmäisten maailmasta, onnistuin saamaan haamukirjoittajan. Ensimmäinen silmäleikkaus meni hyvin, mutta tietokoneella työskentely on käytännöllisesti katsoen mahdotonta. Onneksi keittiöpuuhissa pärjää kuitenkin hieman huonomallakin näkökyvyllä. 

Päätin leipoa syksyn ensimmäiset piparkakut. Minä tykkään piparitaikinasta ja mies tykä pipareista, joten päätin että on järkevää tehdä useampi pieni erä. Ensimmäinen ohje löytyi sopivasti Salaisen leivontaystävän paketista. Pipareista tuli hyviä, mausteista inkivääri nousi makuna muiden yläpuolelle. Koska halusin vain pienen annoksen, tein vain puolet alla olevasta ohjeesta.

Talven ensimmäiset piparit


Piparkakut
1,5 dl tummaa siirappia
2dl sokeria
250g voita
1 rkl kanelia
1 rkl inkivääriä
1 rkl neilikkaa
0,5tl suolaa
2 munaa
2tl soodaa
9dl vehnäjauhoja

SLY:n laittamassa ohjeessa oli ainostaan ainesosa-luettelo (kauniilla paperilla), joten toimin seuraavasti:
Laita siirappi, sokeri, voi ja mausteet kattilaan ja kiehauta ne. Anna seoksen jäähtyä haaleaksi välillä sekoittaen. Lisää munat vatkaten samalla voimakkaasti. Sekoita sooda vehnäjauhoihin ja lisää jauhot taikinaan. Taikina oli yön yli jääkaapissa kovettumassa. Seuraavana päivänä kaulitse siitä ohut levy ja tee siitä piparit. Paista 200 asteessa noin 8-10 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Hei.
    Kivan näköisiä malleja,paistaminenki on onnistunut hyvin,vaikka yksi silmä vain käytössä.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa että olet käyttänyt paperin reseptiä ilman teko-ohjetta =) Anteeksi etten ole kommentoinut mutta koneella en ole paljoa ollut ja puhelimella en pysty kommentoimaan blogiisi :/ Kaikki postaukset on kyllä huomattu ja ihanaa että olet ollut ahkera silmäleikkauksista huolimatta <3

    T:Sly:si

    VastaaPoista