sunnuntai 20. elokuuta 2017

Tyrnitipi


Salainen leivontaystäväni lähetti minulle IL Teema -lehden "Sienet ja marjat" ja siitä löytyi tyrnitipin ohje. Meille syödään kanaa  varsin usein, joten uudet reseptit ovat aina tervetulleita. Ajatus kanan ja tyrnin yhdistämisestä kuulosti hieman epäilyttävältä, mutta päätin rohkeasti kokeilla ohjetta. Ja aivan turhaan epäilin, lopputulos oli maukas. Hieman muokkasin ohjetta sen mukaan mitä aineita minulla sattui olemaan, laitan tähän alkuperäisen ohjeen ja sulkuihin omat muutokseni.

Tyrnitipi
(4 normaalia annosta, 2 reilua)

400 g broilerin rintafileetä
2 rkl soijakastiketta (1 rkl japanilaista sokeritonta soijakastiketta)
1 tl sitruunapippuria
2 rkl öljyä
2 porkkanaa (4 porkkanaa)
puolikas purjo (vastaava määrä kesäsipulia, lähinnä varsia)
1 dl tyrnisosetta (vastaava määrä tyrnihilloa)
2 dl ranskankermaa
(0,25 dl tyrnimarjoja)

Suikaloi broilerit (minä leikkasin aika isoiksi paloiksi).
Kuori ja pilko porkkanat sekä sipuli.
Ruskista broilerit öljyssä ja mausta sitruunapippurilla ja soijalla. (Minä laitoin myös vähän suolaa.) Siirrä broilerit uunivuokaan.
Kuullota vihanneksia hetki ja laita myös ne uunivuokaan.
Sekoita tyrnisose ja ranskankerma ja kaada broilerin ja vihannesten sekaan.
Kypsennä ruokaa uunissa 175 asteessa noin puoli tuntia.
(Lisää loppuvaiheessa kokonaiset tyrnimarjat.)

Maistuu hyvältä kukkakaaliriisin ja erityisen hyvältä basmatiriisin kanssa.
Huom. Minä leikkasin porkkanat 0,5-1 cm pätkiksi ja ne eivät ehtineet kunnolla kypsyä puolessa tunnissa.
 

4 kommenttia:

  1. Varmasti ollut hyvää, erilaista =)

    VastaaPoista
  2. Moi.
    Olisipa ollut kiva maistella uusia makuja,varmaan hyvää.

    VastaaPoista
  3. Aika yllättävä yhdistelmä. Mutta marjoistahan on moneksi :)

    VastaaPoista
  4. ai, että on kyllä herkullisen näköistä :P Meidän poppoolle pitäisi kyl tehdä aika iso annos.

    VastaaPoista