lauantai 30. heinäkuuta 2016

Sitruunakääretorttu

Kääretorttu maistuu nyt sitruunaiselta
Heinäkuun salaisen leivontaystävän paketissa oli mukana sitruunarullan ohje. Perinteistä kääretorttua uudenlaisella täytteellä siis. Tätä kannattaa kokeilla, jos pitää sitruunan mausta ja kaipaa vaihtelua kääretortun hillotäytteelle. Syöjät tuntuivat tykkäävän tästä :)

Sitruunakääretorttu 

3 munaa
1,5 dl sokeria
1/2 sitruunan hienoksi raastettu kuori
3/4 dl perunajauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
150 g huoneenlämpöistä voita
2,25 dl tomusokeria
1/2 sitruunan hienoksi raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu (tai maun mukaan)

Lämmitä uuni 200 asteeseen ja leivinpaperi pellille.
Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi seos muna-sokerivaahdon joukkoon ja sekoita varovasti.
Levitä taikina leivinpaperille (jätä reunat tyhjiksi).
Paista uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 8-10 minuuttia.
Kumoa torttupohja sokeroidulle leivinpaperille ja irroita paistopaperi.
Peitä pohja leivinliinalla, ettei se kuivu.
Vatkaa täytteen ainekset notkeaksi massaksi. Levitä massa jäähtyneen torttupohjan päälle. Kääri torttu rullaksi.
Säilytä kääretorttua jääkaapissa.



3 kommenttia:

  1. Raikasta hyvää herkkua!
    n-h
    http://originaalisly.vuodatus.net

    VastaaPoista
  2. Kääretortun voi niin helposti tehä gluteenittomanakin.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogiin.
    Osallistua voi vielä tänään.

    VastaaPoista
  3. Moi.
    Kiva ohje,mulla onkin sitruunaa jääkaapissa,mietinki jo ,mihin sen käyttäisin.

    VastaaPoista