lauantai 12. marraskuuta 2016

Sydänkakku




Suklainen kakkupohja, mansikkatäytettä ja kermakuorrutus, niistä on maistuva kakku tehty

Sain siskolta jo vuosi tai pari takaperin syntymäpäivälahjaksi sydänkakkuvuoan. Nyt päätin  vihdoin ottaa sen käyttöön, kun mietin, millaisen kakun leipoisin miehen syntymäpäiväkahveille. Sydänkakkuvuoka on oikeastaan kaksi vuokaa, toisessa paistetaan pohja, johon tulee sydämen alaosan muotoinen kolo ja toisessa pohja, jossa on kolo sydämen yläosaa varten. Kun nuo kolot sitten täytetään halutulla täytteellä ja pohjat laitetaan päällekkäin, muodostuu kakun keskelle sydän. Yksinkertaista ja yllättävän helppoa.

Synttärisankarin toiveesta kakku sai koristeeksi vihreitä kuulia
Vuoan mukana tuli pieni ohjevihkonen, mutta koska suurin osa sen täytteistä viittasi johonkin valmiisiin täytteisiin (joita varmaan saa jokaisesta hyvin varustellusta amerikkalaisesta ruokakaupasta, mutta ei täältä meiltä) ja pohjien ohjeissakin oli käytetty amerikkalaisia mittayksiköitä, päätin säveltää kakun ihan itse.

Pohjaksi valikoitui lopulta klassisen Red velvet -kakun pohja. Minua epäilytti, että perinteinen suomalainen munia, sokeria ja jauhoja pohja ei ehkä kestäisi sitä, että kakun kansiosa täytyy kääntää täytettynä ylösalaisin alaosan päälle, ja tässä amerikkalaisessa klassikossa on hieman tuhdimpi pohja. Alkuperäinen ohje on Glorian Ruoka & Viini lehdestä (2/2013), mutta muokkasin sitä hieman.

Täytteeksi halusin jotain ilmavan kevyttä ja mansikkaista. Lopulta päädyin Suklaapossun mansikkamousseen. (Ohje löytyy täältä.)  Tosin lisäsin Suklaapossun ohjeeseen enemmän liivatetta, koska sydänkakun täytteen täytyy jähmettyä sen verran hyvin, että se kestää kääntämisen ylösalaisin. Lisäksi täytyy todeta, että puoli annosta olisi mainiosti riittänyt tähän kakkuun, joten meillä herkuteltiin sitten mansikkamoussella ihan sellaisenaankin.





Kakkupohja

 6 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
ripaus suolaa
3 dl kermaviiliä
190 g voita
4,8 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
1,5 tl ruokasoodaa
2 tl omenaviinietikkaa

Siivilöi jauhoja ja kaakaojauhe kulhoon. Lisää suola.
Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää munat voi-sokerivaahtoon yksitellen samalla voimakkaasti vatkaten.
Lisää jauhoseos ja kermaviili parissa erässä taikinaan ja sekoita kunnes taikina on tasaista.
Sekoita sooda ja etikka keskenään ja kaada kuohuva seos taikinaan. Sekoita nopeasti.
Kaada taikina voideltuihin ja jauhotettuihin vuokiin.
Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 30-40 minuuttia.



Kakun kokoaminen ja koristelu
 
Anna kakkupohjien jäähtyä kunnolla ja valmista täyte sillä aikaa.
Täytä kakkupohjien kolot täytteellä ja laita pohjat jääkaappiin, että täyte jähmettyy kunnolla. (Minä jätin pohjat yöksi jääkaappiin ja jatkoin tästä seuraavana aamuna.)
Käännä päällimmäiseksi tuleva kakkupohja nopeasti ylösalaisin ja laita alaosan päälle.
Vatkaa n. 4 dl kermaa vaahdoksi (makeuta sokerilla / vaniljasokerilla makusi mukaan).
Levitä kerros kermavaahtoa kakun laidoille ja päälle. Koristele pursotuksilla ja haluamillasi koristeilla.

Red velvet -pohja on perinteiseen kakkupohjaan verrattuna jotenkin raskaampi, se muistuttaa ehkä enemmänkin meikäläisten kahvikakkua rakenteeltaan, mutta hyvin kakku teki kauppansa kahvipöydässä :)
 
Jos et satu omistamaan sydänkakkuvuokaan, niin samalla pohjataikinalla ja täytteellä voi toki tehdä ihan tavallisenkin täytekakun.


1 kommentti:

  1. Moi.
    Hienon näköinen kakku ja erikoinen,Onnea vaan synttärisankarille.

    VastaaPoista