torstai 12. lokakuuta 2017

Salaisen leivontaystävän paketti 10/2017

Syntymäpäivälahja
Aika rientää hurjaa vauhtia ja niin on taas yksi Salaisen leivontaystävän kierros lähestymässä loppuaan. Tässä yhteydessä täytyy pahoitella kaikille kanssaleipojille, ja erityisesti parilleni Saukkikselle, syyskuun hitautta ja hiljaisuutta. Elämässä on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, ja siitä on seurannut, että parin viikon päästä alkaa uusi työ ja tulevaisuuden leipomuksia syntyy useammassa keittiössä.


Tämän kuun paketti seurasi aiempien linjaa eli oli taas mahtava :) Leivontatarvikkeiden lisäksi mukana oli lahjapaketti syntymäpäivän kunniaksi ja paketista paljastui tarvikkeita kakkutikkareiden tekemiseen. Niitä täytyy ilman muuta kokeilla, kirjassa oli monta kivaa ohjetta.


Paketissa oli tietysti myös kuukauden teemaan (omenat, kurpitsa, puolukka) liittyviä ohjeita. Ohjeisiin liittyen minun täytyy jakaa teidän kanssanne yksi lapsuuden trauma, nimittäin meillä tehtiin kotona tuota puolukka-kurpitsahilloa, ja minä en kyllä tykännyt siitä yhtään. Puolukoista tykkään monessa muodossa ja puolukkahilloa syön monen ruoan kanssa, samoin kurpitsa on hyvä ruoka-aine (niinpä kurpitsa-salviapasta saattaa hyvinkin tulla kokeilluksi), mutta parempi pitää nämä kaksi asiaa erillään :) Sen sijaan omenahyve ihan omenoista tehtynä kuulostaa hyvältä.


Tämän kierroksen paketeissa minua on erityisesti ihastuttanut, miten parini on aina onnistunut löytämään jotain erityistä kuukauden teemaan liittyvää. Näin oli tälläkin kertaa, paketissa oli mukana kurpitsalyhty ja kurpitsa-aiheinen huulirasva :) Kiitos Saukkis ihanista paketeista!

torstai 21. syyskuuta 2017

Salaisen leivontaystävän paketti 09/2017

Salaisen leivontaystävän syyskuun paketti tuli jo melkoinen tovi sitten, mutta juuri nyt on elämässä sen verran turbulenssia, että ehdin postata sen vasta nyt. Paketti oli kyllä aivan huikea ihan kuin elokuussakin, jännityksellä odotan ensi kuun paljastusta lähettäjästä :)

Paketissa oli leivontaan gluteenittomia kaurajauhoja, suklaata, liivatelehtiä, mantelilastuja sekä kaakaota. Leivonnaisten kanssa voi keittää sitten hyvät kahvit. Lisäksi paketista löytyi esiliina ja kaunis syksyinen pannunalunen. Mulberimarjoista saa toivottavasti energiaa leipoa jotain, sillä tokihan ainesten mukana tuli kiinnostavia ohjeitakin :D


sunnuntai 27. elokuuta 2017

Raparperipiirakka

Helppo raparperipiirakka
Salainen leivontaystäväni lähetti minulle raparperipiirakan ohjeen. Tähän olikin kätevä käyttää kesän viimeiset raparperit tuolta pihamaalta. Helppoudessaan ja nopeudessaan tämä ohje vetää vertoja Äidin ihmeelliselle itämaiselle kakulle. Eikä kyllä makukaan jää yhtään kakkoseksi, joten voin suositella tätä ohjetta. Ja kun sokerin ja rasvan määräkin on piirakassa varsin kohtuullinen, niin tätähän voi melkein pitää terveysruokana verrattuna minun tyypillisiin ohjeisiini :)

Raparperin, mansikan ja fariinisokerin lyömätön liitto
Raparperipiirakka

1 kananmuna
1,5 dl sokeria
3 dl piimää
4 dl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
1 tl ruokasoodaa
2 rkl sulatettua voita
8 dl raparperinpaloja
1 dl fariinisokeria

Sekoita kaneli ja sooda jauhoihin.
Sekoita munat ja sokeri keskenään. Lisää seokseen piimä ja jauhoseos.
Lisää taikinaan lopuksi sulatettu rasva.
(Vältä taikinan turhaa vatkaamista.)
Kaada taikina voideltuun 28 cm vuokaan.
Ripottele raparperit ja fariinisokeri taikinan päälle.
Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Minä vähän sävelsin tuon ohjeen kanssa. Raparperia kun ei pihalta ihan noin paljon löytynyt (sitä oli noin 4 dl), niin sekoitin raparperinpaloihin tuon fariinisokerin lisäksi noin 0,5 dl tuoremansikkasurvosta antamaan lisämakua ja ripottelin sitten tämän seoksen pohjataikinan päälle.Raparperi, mansikkasose ja fariinisokeri muhivat uunissa lähes karamellimaiseksi kokonaisuudeksi, joten huono lisä tuo mansikka ei missään tapauksessa ollut. Sen sijaan raparperia olisi voinut olla hieman enemmän, koska pohkataikina kohosi aika paljon.

Kaunottaret raparperin vierestä

 

tiistai 22. elokuuta 2017

Tyrnijuustokiisseli


Salaisen leivontaystävän paketissa olleen IL Teema -lehden "Sienet ja marjat" tyrniteema jatkuu Helenan keittiössä :) Viikonlopun vieraille tarjottiin jälkiruoaksi ihanan raikasta tyrnijuustokiisseliä. Hyvän maun lisäksi tässä ilahduttaa, että kiisseliä ei keitetä ollenkaan, jolloin marjojen vitamiinit säilyvät hyvin.

Tyrnijuustokiisseli
(neljä pienehköä annosta)

2 dl tyrnimarjoja
3 dl mansikoita (tai 2 dl tuoremansikkasosetta)
2 rkl pellavansiemeniä
0,5 dl cashewpähkinöitä
0,5 tummaa sokeria
50-100 g leipäjuustoa

Laita juustoa lukuunottamatta kaikki ainekset tehosekoittimeen ja anna käydä kunnes kiisseli on tasaista (huom. tehosekoittimesta riippuen pähkinät ja siemenet eivät välttämättä mene ihan sileäksi massaksi).
Leikkaa juusto pieniksi kuutioiksi, sekoita osa kiisseliin ja säästä loput koristelua varten.
Jaa kiisseli neljään annosastiaan ja koristele lopuilla juustokuutioilla.


sunnuntai 20. elokuuta 2017

Tyrnitipi


Salainen leivontaystäväni lähetti minulle IL Teema -lehden "Sienet ja marjat" ja siitä löytyi tyrnitipin ohje. Meille syödään kanaa  varsin usein, joten uudet reseptit ovat aina tervetulleita. Ajatus kanan ja tyrnin yhdistämisestä kuulosti hieman epäilyttävältä, mutta päätin rohkeasti kokeilla ohjetta. Ja aivan turhaan epäilin, lopputulos oli maukas. Hieman muokkasin ohjetta sen mukaan mitä aineita minulla sattui olemaan, laitan tähän alkuperäisen ohjeen ja sulkuihin omat muutokseni.

Tyrnitipi
(4 normaalia annosta, 2 reilua)

400 g broilerin rintafileetä
2 rkl soijakastiketta (1 rkl japanilaista sokeritonta soijakastiketta)
1 tl sitruunapippuria
2 rkl öljyä
2 porkkanaa (4 porkkanaa)
puolikas purjo (vastaava määrä kesäsipulia, lähinnä varsia)
1 dl tyrnisosetta (vastaava määrä tyrnihilloa)
2 dl ranskankermaa
(0,25 dl tyrnimarjoja)

Suikaloi broilerit (minä leikkasin aika isoiksi paloiksi).
Kuori ja pilko porkkanat sekä sipuli.
Ruskista broilerit öljyssä ja mausta sitruunapippurilla ja soijalla. (Minä laitoin myös vähän suolaa.) Siirrä broilerit uunivuokaan.
Kuullota vihanneksia hetki ja laita myös ne uunivuokaan.
Sekoita tyrnisose ja ranskankerma ja kaada broilerin ja vihannesten sekaan.
Kypsennä ruokaa uunissa 175 asteessa noin puoli tuntia.
(Lisää loppuvaiheessa kokonaiset tyrnimarjat.)

Maistuu hyvältä kukkakaaliriisin ja erityisen hyvältä basmatiriisin kanssa.
Huom. Minä leikkasin porkkanat 0,5-1 cm pätkiksi ja ne eivät ehtineet kunnolla kypsyä puolessa tunnissa.
 

torstai 17. elokuuta 2017

Salaisen leivontaystävän paketti 8/2017

Kesän kukkia syksyyn luutun muodossa
Tervehdys pitkästä aikaa teille blogini lukijat. Keski-Euroopan reissu on nyt takana, kesälomasta nautittu ja paluu arkeen suoritettu. Nyt alkaa tuntua taas siltä, että blogillekin olisi aikaa ja energiaa. Blogin hiljaiselo ei suinkaan tarkoita sitä, että keittiörintamalla olisi ollut yhtä hiljaista, vaan reissun jälkiruokaherkuista on vielä tulossa kuvia ja kesän makujakin olen tallentanut, katsotaan jos niitä tännekin päätyisi.


Salaisen leivontaystävän juhlakierros, SLY40 on nyt käynnistynyt. Ensimmäinen paketti putkahti postiautomaattiin reilu viikko sitten ja sen jälkeen olen lähinnä ihmetellyt mitä kaikkea tämä mahtava paketti sisältääkään! Aineksia ja ideoita olisi koko kierrokselle, ei vaan elokuulle :) Kiitos sinulle salainen ystäväni tästä upeasta kokonaisuudesta, ongelmana tulee lähinnä olemaan, että mitä valitsisi monista ihanista vaihtoehdoista :)

Paketissa oli havaittavissa tyrniteemaa, ja siihen tartun mielelläni. Mukana olleessa IL Teema - Sienet ja marjat -lehdessä oli useita tyrniohjeita, joita haluan kokeilla.


Iso kiitos myös ihanasta sydänvuoasta, luulenpa että kipaisen vihdoin kaupasta sitä sumutettavaa rasvaa, jota olen jo pitkään miettinyt ja tämä vuoka pääsee pian käyttöön. Kaunis mansikoilla ja mustikoilla koristeltu kangaskassi päätyi miehen povitaskuun, hän kun tykkää, että aina on mukana kassi pikkuostoksia varten. Hyvästi rumat muovikassit :)

Paketissa oli myös paljon perustarvikkeita leivontaan, mm. peruna-, manteli- ja korppujauhoja (iso kiitos ajatukselle gluteenittomuudesta, vaikka en itse keliakiasta kärsikään, niin lähipiirissä on monia, jotka tarvitsevat gluteenittomia vaihtoehtoja ja mielelläni teen sitten sellaista, joka sopii kaikille) sekä liivatelehtiä ja leivinjauhetta.


P.S. Pidän suklaasta, lakritsasta ja salmiakista, mutta olen aina sanonut, että näitä kolmea ei pidä mennä sekoittamaan. Nyt joudun kuitenkin hieman pyörtämään puheitani, tuo Fazerin Raspberry and Liquorice -suklaa (vadelmalla ja salmiakilla maustettua valkosuklaata) oli nimittäin todella herkkua!

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Pääsiäisherkkuja


Salaisen leivontaystävän huhtikuun paketissa oli mukana pääsiäiskakun ohje. Paketti tuli niin lähellä pääsiäistä, että siihen tämä kakku ei ehtinyt, mutta leivoin kakun kun juhlistimme viikkoa myöhemmin koiranpentujen yksivuotissynttäreitä. Ajattelin jotenkin etukäteen, että kakku olisi hieman hankala tehdä, mutta loppujen lopuksi kaikki vaiheet olivat helppoja ja lopputulos oli maukas. Suosittelen lämpimästi tätä ohjetta ihan mihin juhlaan tahansa!

Ohje löytyy Maku-lehden sivuilta täältä. Mangotäytteeseen käytin purkillisen lasten mangososetta ja vadelmat paseerasin itse kotimaisista pakastevadelmista. Kakun päälle tein kermavaahtoa 3/4 ohjeen annoksesta, mutta muuten seurasin orjallisesti ohjetta.




Salaisen leivontaystävän helmikuun paketissa oli ystävänpäiväkeksien ohje Annin Uunista -blogista. Nämä keksit pääsivät pääsiäispöytään hieman muokattuina. Alkuperäinen ohje on täällä. Koska kaapistani ei löytynyt mansikka- eikä mitään muutakaan aromia, lorautin taikinaan hieman sitruslikööriä. Ihan toimiva ratkaisu sinänsä, mutta maku jäi varsin miedoksi, olettaisin, että tässä suhteessa tuo aromi toimisi paremmin. Pääsiäisen kunniaksi kuorrutin osan kekseistä keltaisella sokerimassalla.




Terveisiä Latviasta ja iloista vappua teille kaikille!