sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Karitsapata

Lammas ei ole minulle mitenkään perinteinen pääsiäisruoka, mutta kun pakastimessa sattui olemaan puolikas karitsa, niin miksipäs ei. Karitsanviulu jäi pois laskuista, kun selvisi, että syöjiä on vain kaksi. Lopulta päädyin pitkään haudutettuihin karitsanniskakiekkoihin. Pitkään miedossa lämmössä haudutetut ylikypsät lihat ovat selvästi minun juttuni :) Haeskelin netistä inspiraatiota ja lopulta päädyin kehittelemään ihan oman ohjeen. Karitsanniskakiekkojen sijaan tähän voisi käyttää esimerkiksi karitsanlapaa tai muuta pitkään haudutettavaa ruhonosaa.


Helenan karitsapata
(4 suurta tai 5-6 hieman pienempää annosta)

1,2 kg karitsanniskakiekkoja
voita / öljyä paistamiseen
suolaa
mustapippuria (tai pippurisekoitusta)

sipuli
varsisellerinvarsi
porkkana
2 valkosipulinkynttä (tai enemmän maun mukaan)

vettä
muutama timjamin oksa
1,5 rkl fondia

200 g Koskenlaskija -juustoa
suurustetta

Ruskista karitsanniskakiekot padassa voin ja öljyn seoksessa. Siirrä kiekot padasta lautaselle odottamaan hetkeksi, suolaa ja pippuroi ne molemmin puolin.
Lisää hieman rasvaa pataan ja freesaa siinä hetki pieniksi kuutioiksi pilkottuja kasviksia.
Laita liha takaisin pataan timjamin ja fondin kanssa. Lisää vettä niin, että lihat peittyvät.
 Kuumenna pata hellalla kiehuvaksi ja laita 100-125 asteiseen uuniin kolmeksi tunniksi (tai kunnes liha on niin kypsää, että alkaa irrota luista itsestään).
(Maista lientä välillä ja lisää tarvittaessa suolaa.)
 Nosta lihat reikäkauhalla kattilasta syrjään (peitä foliolla, että pysyvät lämpimänä).
Siivilöi liemi ja lisää siihen juusto ja suuruste. Kiehauta.
Tarjoile liha kastikkeen ja keitetyn riisin tai perunoiden kannsa.
 
Minä laitoin padan uuniin hautumaan heti aamusta. Iltapäivällä lähdin agilityharjoituksiin ja sammutin uunin, pata jäi sinne vielä jälkilämpöön muhimaan muutamaksi tunniksi. Lauantaina karitsa sai kaverikseen riisiä ja sunnuntaina keitettyjä perunoita. Ja kun punaviini oli jäänyt hakematta, niin totesimme, että Malmgårdin Huvila Pale Ale sopii karitsan kanssa juotavaksi oikein mainiosti :)


lauantai 26. maaliskuuta 2016

Pasha


Karppiversio pashasta

Salaisen leivontaystäväni maaliskuun paketista löytyi kaikenlaista pashaan liittyvää, mm. mantelirouhetta, sukaatteja, kahvinsuodatin pashan valuttamiseen sekä tietysti ohje. Nyt täytyy myöntää, että en käyttänyt tuota ohjetta vaan tein oman versioni :) Koska olen tehnyt monesta muustakin ruoasta vähemmän hiilihydraatteja sisältäviä versioita, niin päätin kokeilla samaa myös pashan suhteen.






Karppipasha

100 g voita
0,75-1 dl karppisokeria (tai tavallista)
1 rkl vaniljasokeria (voi korvata vaniljauutteella, jos ei halua käyttää yhtään tavallista sokeria)
kananmuna
500 g maitorahkaa
2 dl kermaa
0,5-1 dl mantelirouhetta
2 rkl sitruunamehua
(0,25 dl sukaatteja)
(0,25 dl rusinoita)

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeria vaahdoksi.
Lisää voi-sokerivaahdon sekaan kananmuna ja sekoita voimakkaasti.
Lisää seokseen maitorahka ja mausteet ja sekoita.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää myös se seokseen.
Vuoraa kaksi suurehkoa kahvinsuodatinta suodatinpusseilla (tai oikea pashamuotti sideharsolla) ja kaada pashaseos niihin.
Peitä pashat hyvin ja aseta jonkin sopivan astian päällä yöksi jääkaappiin.
(Neste valuu pashasta alla olevaan asiaan.)
Kumoa pashat seuraavana päivänä tarjoiluastiaan ja koristele haluamallasi tavalla.




Minä tein pashasta kaksi versiota, itselleni sellaisen, jossa on "sattumina" pelkästään mantelirouhetta ja miehelle toisen, jossa on myös rusinoita ja sukaatteja. Mitä näiden makuun tulee, niin ihan meni täydestä :) En sitten ollut muistanut uhrata ajatustakaan tuolle koristelupuolelle, joten näistä tuli siinä suhteessa hieman askeettisia. Koristeeksi sopisivat mainosti kiivin tai persikan siivut tai mandariinin lohkot.

Iloista pääsiäistä teille kaikille!


torstai 24. maaliskuuta 2016

Karitsanlihapyörykät

Jokin aika sitten tuli vastaan mahdollisuus ostaa puolikas karitsa. Kotimainen luomukaritsa. Kun hintakin tuntui olevan kohdallaan, niin päätimme tarttua tilaisuuteen. Viikko sitten haimme karitsan, valmiiksi paloiteltuna ja pakattuna tietenkin. Nyt pakastimessa odottaa noin kymmenen kiloa karitsanlihaa.

Osa lihasta oli jauhettu valmiiksi jauhelihaksi, joten päätin, että tänään ruokalistalla olisi karitsanlihapyöryköitä. Jotenkin se tuntui sopivan näin pääsiäisen aloitukseen.


Karitsanlihapyörykät

400 g karitsanjauhelihaa
400 g naudanjauhelihaa
sipuli
2 rkl ruokaöljyä
valkosipulinkynsi
2 tl suolaa
reilusti jauhettua mustapippuria tai pippurisekoitusta
puoli nippua persiljaa pieneksi silputtuna
(fetajuustoa)
(rosmariinia)
voita / öljyä paistamiseen

 Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli pieniksi kuutioiksi. Laita öljy ja sipulit paistinpannulle ja anna hautua miedolla lämmöllä kunnes sipulit ovat kypsiä.
Laita lihat ja mausteet astiaan ja sekoita huolellisesti (käsi on tässä hyvä työkalu).
Muotoile kylmällä vedelle kostutetuin käsin mureketaikinasta haluamasi kokoisia lihapyöryköitä.
Ruskista pyörykät paistinpannussa voin ja öljyn seoksessa ja anna sen jälkeen kypsyä miedossa lämmössä.

Voit halutessasi laittaa lihapyöryköiden sisään pienen nokareen fetajuustoa ennen kypsentämistä.
Rosmariinia voi lisätä paistamiseen käytettävään rasvaan antamaan makua.


Itse lisäsin puoleen pyöryköistä tuota fetajuustoa ja toisen puolen paistoin rosmariinilla maustetussa öljyssä. Mietin joskus ennen joulua, että miten tuoretta rosmariinia voisi säilöä, ja löysin netistä vinkin pakastaa rosmariini jääpalamuotissa öljyyn upotettuina. Päätin kokeilla vinkkiä ja tänään vihdoin kaivoin pakastimesta nuo rosmariini-öljykuutiot. Hyvin toimii!

Rosmariinia voi kätevästi säilöä öljyyn pakastettuna
Karitsanlihapyöryköiden seuraksi sopii hyvin sitruunainen jogurttikastike. Lisäksi vaikkapa riisiä, couscousia tai valkosipulikermaperunoita. Ja tietysti hyvää salaattia.

Sitruunainen jogurttikastike
(noin kahden hengen annos)

2 dl turkkilaista jogurttia
1-2 rkl sitruunamehua (tai maun mukaan)
ripaus suolaa
hippunen mustapippuria

Sekoita kaikki aineet keskenään. Maista ja mausta tarvittaessa lisää. Kastike saa olla sitruunaisen kirpeää.


  

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Sokerimassakokeilut jatkuvat: täytekakku

 
Tervehdys hiihtoloman jälkeisestä elämästä. Hiihtolomamatka suuntautui tällä kertaa kotikonnuille Pohjois-Karjalaan, ja kävi vielä niin hyvä tuuri, että siellä oli hyvät hiihtokelitkin. Kaupunkilaiselle on luksusta, kun maalla ladulle pääsee kotipihalta ja voi ottaa koirat mukaan hiihtolenkille. Isäni oli ajanut useamman ladun, niin että fiiliksestä riippuen saattoi tyytyä kiertämään lyhyempää peltolatua, kiivetä vaaralle vähän mäkisemmälle ladulle tai mennä jäälle tekemään pidemmän retken.

Mitä ruokapuoleen tulee, niin tämä oli ehdottomasti herkkumatka. Ruokalistalla oli mm. saksanhirven ulkofilepihvejä kermapippurikastikkeessa, tuoretta savustettua kuhaa, maailman parhaita possunkyljyksiä, ternimaidosta tehtyä uunijuustoa ja pitkään leivinuunissa haudutettua lihaperunalaatikkoa. Nam. Ei tarvitse miettiä mistä olen perinyt rakkauden hyvään ruokaan.

Koska siskolla oli ollut hieman ennen lomaa syntymäpäivä, niin pitihän meidän toki kakkukin tehdä. Sovittiin äidin kanssa, että hän tekee pohjan valmiiksi ja minä huolehdin koristelusta. Ajattelin, että tässä on nyt hyvä tilaisuus jatkaa kokeiluja sokerimassalla. Salaisen leivontaystävän helmikuun paketissa oli ystävänpäivän ekstrana ihan fuksia koristekaulin ja varsinaisessa paketissa vaaleanpunaista sokerimassaa. Siitä se ajatus sitten lähti :)

Täytteenä kakussa vadelmahilloa ja kermavaahtoa
Tein aiemmin sokerimassalla kuorrutettuja leivoksia (tai oikeastaan ne taisivat olla pieniä kakkuja) ja koin silloin, että lopputulos oli hieman liian makea. Netistä sain sitten ajatuksen, että jos kuorruttaisi kakusta vain yläosan sokerimassalla ja laittaisi reunoille kermapursotukset. Tähän ajatukseen sopi mainiosti tuon koristekaulimen testaaminen.

Koristekaulimella saa helposti kauniin kuvion sokerimassan pintaan
Kakussa oli ihan tavallinen viiden munan kakkupohja (munia, sokeria, jauhoja). Pohja oli jaettu kolmeen osaan ja kostutettu sitruunameuhulla terästetyllä vedellä. Täytteeksi oli laitettu vadelmahilloa ja kermavaahtoa. Tässä vaiheessa minä sitten astuin mukaan kuvioihin viimeistelemään kakkua.

Kaulitsin 250 g sokerimassaa tomusokerin kanssa ensin ihan tavallisella kaulimella hieman kakkua laajemmaksi levyksi. Tämän jälkeen vedin varovasti koristekaulimella kerran levyn yli niin, että pintaan tuli nuo sydänkuviot. Seuraavaksi leikkasin leivinpaperista kakunkokoisen ympyrän ja käytin sitä mallina kun leikkasin sokerimassalevystä sopivan pyöreän palan kakun päälle. Olin lukenut, että sokerimassalevy kannattaa jättää hieman kakkua pienemmäksi, jolloin reunoille jää noin sentti tyhjää. Tuo tyhjä peittyy sitten reunan pursotuksilla. Perusteluna tähän oli, että kerma sulattaa sokerimassan aika nopeasti ja se muuttuu varsin rumaksi. Tämä kakku kyllä tuli syödyksi niin nopeasti, että moista vaaraa ei olisi ollut :)


Seuraavaksi nostin sokerimassalevyn kakun päälle. Tämä on ainoa kohta, jossa tekisin seuraavalla kerralla hieman toisin. Sokerimassa ei nimittäin tarttunut kuivahkon kakun pintaan yhtään, mikä teki kakun leikkaamisesta hieman haasteellista. Olisi ilmeisesti suositeltavaa laittaa kakun päälle vaikka kerros voikreemiä ja sokerimassalevy vasta sen päälle. (En kyllä ymmärrä miten kerma muka sulattaa sokerimassan mutta voikreemi ei? Kertokaa, jos tiedätte vastauksen.) Reunoille levitin ensin ohuen kerroksen kermavaahtoa veitsellä ja pursotin sen jälkeen tähtityllalla alhaalta ylöspäin. Lopuksi vielä viimeistelin kakun pursottamalla pienet tähdet kakun yläreunaan.



sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Pääsiäiskakku

Erikoinen pääsiäiskakku
Salaisen leivontaystävän maaliskuun paketissa on mukana pääsiäiskakun ohje. Ohje kuulosti hieman erikoiselta, joten pakkohan sitä oli testata :)

Lyhykäisyydessään kakku valmistui seuraavasti:
  • Tee normaali murotaikinapohja
  • Keitä riisipuuroa (jätä hieman raa'aksi) ja mausta puuro sokerilla ja vaniljasokerilla
  • Lisää jäähtyneeseen puuroon kaksi keltuaista ja kaksi kovaksi vatkattua valkuaista
  • Levitä murotaikina piirasvuokaan ja levitä päälle rusinoita
  • Kaada puuroseos vuokaan
  • Paista 175 asteessa kunnes piirakka on kauniin ruskea
  

Kakku maistuu lähinnä vaniljasokerilla maustetulta riisipuurolta :) Sille voisi antaa hieman lisäpotkua tarjoilemalla sen vaikkapa vadelma- tai persikkakastikkeen kanssa.

 

torstai 3. maaliskuuta 2016

Valmistaudutaan pääsiäiseen, osa 1: pääsiäiskeksit

Pääsiäiskeksit
Juuri alkaneen maaliskuun ja lähestyvän pääsiäisen kunniaksi päätin aloittaa blogissani "pääsiäissarjan". Pääsiäisvalmistelut on hyvä aloittaa vaikka kekseillä, jotka pääsiäisen kunniaksi saavat tipujen, pupujen ja siilien muotoja.

Luin jostain, että keksien koristelu on tällä hetkellä suosittu harrastus maailmalla ja lopputulos lähentelee usein taidetta. Ihan niin hienoja ei minun kekseistäni sentään tullut, mutta onneksi jokainen voi tässä lajissa käyttää ihan omaa mielikuvitustaan.
Pääsiäispuput ovat lähteneet joukolla etsimään pääsäismunia

Pääsiäiskeksit
noin kaksi pellillistä

200 g voita
4,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl tomusokeria
2-4 tl vaniljasokeria
iso keltuainen

valkuainen
 strösseleitä, kookoshiutaleita, pieniä sokerikuulia tai muuta vastaavaa koristeluun

Pilko voi monitoimikoneen kulhoon.
Lisää jauhot.
Sekoita leikkuuterällä murumaiseksi seokseksi.
Lisää sokerit ja jatka sekoittamista hetki.
Lisää lopuksi keltuainen ja sekoita nopeasti taikinaksi.
Jos taikina on edelleen "kuivaa" ja murumaista, voit lisätä 1-2 tl kylmää vettä.
Kääri taikina kelmuun ja laita tunniksi jääkaappiin.

Kauli taikina jauhotetulla pöydällä ohueksi levyksi
ja ota siitä keksejä mieleisilläsi muoteilla.
Siirrä keksit leivinpaperilla päällystetylle pellille.
Sipaise kekseille hieman valkuaista ja koristele haluamallasi tavalla.
Paista 200 asteisessa uunissa noin 8-12 minuuttia keksien paksuudesta riippuen.
Keksit ovat valmiita, kun reunat alkavat hieman ruskettua.
 
Siilitkin ovat jo heränneet ihastelemaan kevään tuloa
Mitä tuohon koristeluun tulee, niin se yllätti minut, että kookoshiutaleet ruskistuivat uunissa. Makuun tällä ei kyllä onneksi ollut mitään vaikutusta. Strösselit, koristekuulat ja muut sokerikoristeen sen sijaan selvisivät uunista hyvinä.

  

Salaisen leivontaystävän maaliskuun paketti

Maaliskuu ei ollut oikein päässyt vielä kunnolla alkuun, kun puhelin kertoi, että pakettiautomaatissa olisi paketti odottamassa. Salaisen leivontaystävän pakettihan sieltä löytyi, oli tainnut ottaa ystäväni varaslähdön tällä kertaa :) Mutta mikäs sen mukavampaa, nyt on reilusti aikaa hyödyntää paketin sisältöä ja leipoa kaikenlaista kivaa.
Pashaa luvassa pääsiäiseksi

Paketin sisältö oli enemmän kuin runsas. Hetken mietin, että olikohan seuraavankin paketin sisältö jo eksynyt tähän lähetykseen? Tällä kerralla olin kuitenkin kiltisti ja kuvasin kaiken ennenkuin aloin herkutella :) Täytyy kyllä todeta, että salainen leivontaystäväni on perehtynyt antamiini tietoihin ja blogiini hyvin ja välillä tuntuu, että hän jopa lukee ajatuksiani, sen verran paljon paketin sisältö minua ilahdutti.



Paketista löytyi ensinnäkin kaikkea pashan teossa tarpeellista, sokeria, manterirouhetta, vaniljasokeria, sukaatteja ja rusinoita (näitä kahta viimeistä laitan kyllä vain vieraiden versioon)sekä kahvinsuodatin, joka sopii erinomaisesti pashan valuttamiseen. Nyt minulla onkin noita kaksi, niin ei tarvitse lainata toista kahvinkeittimestä, vaan saa pääsiäisenä kahviakin :)

Uudet sokerimassakokeilut odottavat
Paketista löytyi myös tarvikkeita, joita piti hieman tarkemmin tutkia, että selvisi mikä niiden tarkoitus on. Hassu pöllö on ilmeisesti tarkoitettu keltuaisten ja valkuaisten erotteluun ja "nauhojen" avulla voi tehdä sokerimassasta kauniita "koristepitsejä". Luvassa on siis hauskoja askarteluhetkiä :)

Turkoosi on yksi tämän hetken hittivärejäni
Ja ei, eivät nämä vielä loppuneet, vaan paketin uumenista löytyi aina vaan lisää ihanuuksia. Söpöjä turkooseja (ihana väri!) ja keltaisia (pääsiäinen!) muffinivuokia, jotka ovat sen verran isoja ja tukevia, että kokeilen ehkä hyödyntää niitä johonkin täytepullaan. Turkoosi linja jatkui koristevärissä ja servieteissä ja löytyipä sitä myös konvehtivuoista.

Sitten se ajatustenlukuosio. Leivoin viikonloppuna koesatsin pääsiäispikkuleipiä. Jonkinlaiset tipu- ja pupumuotit kaapin kätköstä löytyi, mutta mietin, että pääsiäismunamuotti minulta vielä puuttuu. Ei puutu enää, kiitos ihanaisen salaisen leivontaystäväni :D
Saa nähdä vieläkö nämä odottavat pääsiäisenä kaapissa :)

Ja sokerina pohjalla (lähes kirjaimellisesti) oli pääsiäisen kunniaksi Mignon-munia koristeluohjeineen sekä iso pussillinen pienempiä suklaamunia (myönnettäköön, maistoin jo pari). Suuren suuret kiitokset sinulle salainen leivontaystäväni, olen kyllä aivan sanaton tämän runsauden edessä!