keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Vaniljainen marjakerros


Myös tämän herkun ohje on peräisin salaiselta leivontaystävältäni. Pieniä muutoksia tein taas ohjeeseen, mutta olipa hyvää! Ja niinkuin Mies totesi, eihän tässä ole mitään epäterveellistäkään :)


Vaniljainen marjakerros
(kaksi todella isoa annosta)

2-4 dl pakastettuja (sulatettuja) marjoja tai tuoreista hedelmistä leikattuja pieniä kuutioita
(minä käytin kaksi desiä pakastemustikoita ja kaksi persikan puolikasta purkista)
2 dl kaurahiutaleita
(minä korvasin puolet kaurahiutaleista auringonkukan ja kurpisansiemenillä)
1 vaniljatanko halkaistuna
1 rkl hunajaa
(minä laitoin kaksi)
2 rkl oliiviöljyä
(minä käytin avokadoöljyä)
1-1,5 dl tanakaksi vatkattua kermaa
suklaasokeria maun mukaan

Paahda kaurahiutaleita (ja siemeniä) kuivalla lämpimällä pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä. Nosta pannu pois levyltä.
Kaavi vaniljatangon puolikkaasta siemenet ja laita hiutaleiden sekaan. Lisää joukkoon myös hunaja ja öljy. Sekoita kunnolla ja anna jäähtyä.
Mausta puolet kermavaahdosta vaniljatangon siemenillä ja toinen suklaasokerilla.
Kokoa annos kerroksittain laseihin ja tarjoile heti.


Minulla ei ole oliiviöljyä, joten korvasin sen tosiaan avokadoöljyllä. Seuraavalla kerralla laitan ihan suosiolla voita :) Kokosin annokset lautasille, kun ajattelin, että on kiva saada maistaa makuja vähän erikseenkin. Seuraavalla kerralla lisäisin hiutaleisiin hieman kanelia, se toimisi mustikoiden kanssa hyvin. Myös joko mustikoiden tai persikan vaihtaminen tuoreisiin vadelmiin voisi nostaa koko annoksen ihan uusiin ulottuvuuksiin. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ohje! Tästä tuli kaksi varsin isoa annosta, mikä ei tällä kertaa häirinnyt,kun söimme tätä iltapalaksi, mutta jälkiruoaksi riittäisi varmasti vähän vähemmänkin.


tiistai 19. huhtikuuta 2016

Lohta Piccata

Lohta piccata, lisäkkeenä keitetty riisi
Sain salaiselta leivontaystävältäni ohjeen, joka pohjautuu klassiseen italialaiseen ohjeeseen "Kanaa piccata". Tällä kertaa oli kyseessä kalaversio tuosta klassikosta. Hieman muuntelin ohjetta, tämä versio sen mukaan, miten minä kyseisen ruoan tein.

Lohta piccata

puoli kiloa lohifilettä (ruodotonta)
suolaa
öljyä / voita paistamiseen

Kastike
 1,5 dl kuohukermaa
1 sitruunan mehu
1 rkl kapriksia
(suolaa)

Paista lohi pannulla rasvassa kypsäksi miedolla lämmöllä. (Aloita nahkapuoli alaspäin.)
Siirrä lohi syrjään pannulta, pidä lämpimänä.

Laita kastikeainekset pannulle, keitä kokoon noin 3 minuuttia.
Maista ja mausta tarvittaessa suolalla.

Tarjoile lohi kastikkeen ja riisin tai perunoiden kanssa.


 Minä en oikein tykkää syödä lohen nahkaa, joten alkuperäisessä ohjeessa ollut leivittäminen tuntui vieraalta ja niinpä jätin sen pois ja paistoin lohen kuin yleensä muutenkin. Samasta syystä en laittanut lohta kastikkeeseen, vaan tarjoihin ne erikseen. Vasta myöhemmin tuli mieleen, että olisihan sen lohen nahan voinut tuossa vaiheessa ottaa pois ja sitten lisätä kalan kastikkeen sekaan. Taidanpa kokeilla seuraavalla kerralla samaa ohjetta, mutta sen alkuperäisen kanan kanssa :)


 

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Siemennäkkäri

Rapeaa siemennäkkäriä
Tässä yksi luotto-ohjeistani, siemennäkkäri. Hyvää sellaisenaan, voin kanssa tai vaikkapa juuston ja tomaatin tai herkkumaksamakkaran ja maustekurkkujen kanssa. Säilyy hyvänä ainakin viikon (yleensä loppuu viimeistään tässä vaiheessa) paperipussiin pakattuna.





Siemennäkkäri
(iso pellillinen)

3 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
1/2 dl kurpitsansiemeniä
1 dl Alku Sadonkorjuu -puurohiutaleita (siemeniä sisältäviä)
n. 1 tl suolaa
2 isoa kananmunaa

Seikoita kaikki ainekset huolellisesti keskenään. 
Levitä "taikina" leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Huom. kerroksesen tulee olla mahdollisimman ohut. Tämä annos mahtuu juuri ja juuri ison uunin pellille, jos käytössäsi on kapeampi uuni, jaa taikina suosiolla kahdelle pellille. Ei haittaa, jos näkkäriin jää pieniä reikiä sinne tänne.
Paista 175 asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia.
Anna jäähtyä ja taita sopiviksi paloiksi.




 Saat näkkäristä tarvittaessa gluteenittoman, kun käytät Alku-hiutaleiden sijaan puhtaita kaurahiutaleita. Jos käyttämäsi kananmunat ovat pieniä, laita niitä kolme. Tällöin voit lisätä taikinaan 1-2 rkl perunajauhoja.

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Salainen leivontaystävä: huhtikuun paketti

On ollut pääsiäisen jälkeen niin kiirettä töiden ja kaiken muun takia, että ei ole ehtinyt edes ajatella blogia, saati sitten, että olisi ehtinyt kirjoittaa jotain. Nyt pahimmat työkiireet toivottavasti on kuitenkin tältä keväältä ohi, ja meillä valmistaudutaan noin viikon kuluttua syntyviin koiranpentuihin. Uudenlaista vilskettä siis luvassa :)

Torstaina saapui huhtikuun paketti salaiselta leivontaystävältä. Salainen leivontaystävä ei ole enää salainen, koska kierroksen viimeisessä paketissa tehdään aina "paljastus". Tämän kierroksen paketti oli lähetetty Nami-Hiiren kolosta kaukaa ulkomailta. Perjantaina saapunut kirje vahvisti vielä asian. Sinänsä hauskaa, että ensimmäisen paketin mukana tulleessa kirjeessä oli joku lause, jonka perusteella mietin, että voisiko lähettäjä olla Nami-Hiiri. Kun toinen(kin) paketti oli kuitenkin kovin kotimainen, niin hylkäsin tuon ajatuksen. Ehkä siihen ensimmäiseen aavistukseen kannattaisi useammin luottaa? Kiitos Nami-Hiiri kaikista näistä ihanista paketeista ja leipomisideoista!

Paketin antia osa 1
Mitä tähän viimeisimpään pakettiin tulee, niin se oli taas täynnä kaikkea ihanaa. Herkkupuolelta löytyi Mövenpick-kahvia (on muuten todella hyvää!), nougatia sekä pari eri versiota Tobleronesta (toinen ei valitettavasti ehtinyt kuvaan, vaan lähti Miehelle töihin evääksi). Leipomustarvekaappi puolestaan sai täydennystä tomusokerisirottimesta. Olenkin aina ollut sitä mieltä, että tomusokerin sirottelu siivilän kanssa on kovin hankalaa ja sitä sokeria löytyy sen jälkeen joka paikasta. Eli tarpeeseen tuli tämäkin :)

Paketin antia osa 2
Myös pähkinät ovat aina tervetulleita tähän talouteen.

Paketin antia osa 3
Ihastuttavat turkoosit lautasliinat toivat mieleeni ajatuksen keväisistä puutarhajuhlista, joissa turkoosi olisi teemaväri. Ehkä samaan sävyyn olevat muffinivuoat vihjaavat, että jälkiruokana juhlissa voisi olla perinteisen juustokakun sijaan jotain kivoja kuppikakkuja?

Paketin antia osa 4
Toisaalta kyllä paketista löytynyt "syötävä kulta" sai minut miettimään, että tuolla varmaan saisi jonkun sabluunan avulla aikaan varsin upeannäköisen koristelun juustokakun pintaan? Sokerina pohjalla paketti sisälsi vielä suklaasokeria ja vaniljatangon, joka on itsessään jotenkin niin kaunis, että tekisi mieli laittaa se koristeeksi eikä käyttöön.

Kiitos vielä kerran kaikesta tästä, katsotaan mitä kaikkea ihanaa näistä vielä syntyykään.