perjantai 23. syyskuuta 2016

Amerikkalainen omenapiirakka

Syksyn kunniaksi amerikkalaistyylistä omenapiirakkaan kotimaisista omenoista





















Tällä viikolla oli aikaa muutaman päivän lomaselle ja päätin suunnata Itä-Suomeen sukuloimaan. Koska naapurilta saatuja omenoita oli vielä jäljellä, otin niitä mukaani piirakkatarpeiksi. Niistä syntyikin maukas amerikkalaistyylinen omenapiirakka yhteistyössä siskon kanssa. Piirakan salaisuus on rapea kuoren ja mehevän täytteen yhdistelmässä, joka kruunataan vaniljajäätelöllä.

Olin viime kesänä tuonut siskolle Amerikan reissulta purkin omenapiirakkamaustetta, joka sisältää kanelia, muskottipähkinää ja maustepippuria. Tämäkin mauste pääsi nyt kokeiluun. Voit halutessasi korvata tämän yhdistelmän toisella teelusikallisella kanelia tai kardemummalla.

Tämä piirakka on tehty irtopohjavuoassa ja jätimme leivinpaperin vuokaan piirakan alle. Piirakan voi yhtä hyvin tehdä piirakkavuokaan, jossa on korkeahkot reunat, tällöin leivinpaperia ei tarvita.

Sokerista, perunajauhoista ja omenoista irtoavasta mehusta syntyy uunissa mehevä kastike
Amerikkalaistyylinen omenapiirakka

Pohja / kansi
150 g voita
1 dl hienoa sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
n. 0,5 dl kylmää vettä

Täytteeseen
n. kilo kotimaisia kirpeitä omenoita
2-3 rkl sitruunamehua
1,5-2 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl amerikkalaista omenapiirakkamaustetta
1 tl kanelia
0,75 dl perunajauhoja

Voiteluun
Kananmuna

Aloita pohja-/kansitaikinasta. Pilko kylmä voi monitoimikoneen kulhoon, lisää jauhot ja sokeri ja anna koneen käydä kunnes taikina muuttuu murumaiseksi. Lisää kylmä vesi pienissä erissä ja sekoita taikinaksi. Laita taikina kelmussa jääkaappiin noin tunniksi.

Kuori omenat, poista niistä siemenkodat ja pilko ne makusi mukaan noin 8-12 lohkoksi.
Laita omenaohkot kulhoon heti käsiteltyäsi ne ja lisää sitruunamehua joukkoon (estää omenoita tummumasta).
Lisää loput aineet ja sekoita hyvin.

Ota taikinasta reilu puolet ja kaulitse se kahden leivinpaperiarkin välissä muutamaa senttiä suuremmaksi ympyräksi kuin vuokasi on. Laita taikina vuoan pohjalle niin, että se nousee hieman laidoille.
Laita omenaseos vuokaan taikinan päälle. Käännä täytteestä yli menevät reunat kevyesti täytteen päälle.
Kaulitse lopputaikina hieman edellistä pienemmäksi ympyräksi, josta tulee piirakan kansi. Voit halutessasi tehdä kanteen pieni reikäkuvioita piparkakku- tms. muotilla.
Nosta  kansi  vuokaan omenoiden päälle ja painele hieman reunoilta kiinni pohjataikinaan.
Voitele kananmunalla.
(Jos et tehnyt kansilevyyn reikiä, niin pistele nyt haarukalla muutama höyryreikä kanteen.)
Paista uunin alaosassa 200 asteessa noin 50-55 minuuttia.

Vaniljajäätelö on omenapiirakan paras kaveri


2 kommenttia:

  1. Heippa.
    Vesi tirisee jo kielelle.Nam Nam.

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvää oli, se vaniljajäätelö kruunasi maun. Tekisiköhän toisen, vielä olisi noita omenoita..

    VastaaPoista