Saatuani juustokakun juustomassan valmiiksi maistoin sitä ja totesin epäilykseni oikeiksi. Sahrami ei vaan oikein sovi minun makuuni. Tästä johtuen päätin korvata kakun päälle tulevan sahramihyytelön glögihyytelöllä. Halusin testata olisiko kakusta joulun jälkiruuaksi ja koska syöjiä oli nyt vähemmän, tein kakun ohjetta pienemmällä annoksella. Miehelleni kakku maistui oikein hyvin ja ulkonäöltään siitä tuli todella kaunis sahramista johtuen. Eli jos tiedät tykkääväsi sahramista, tässä on hyvä vaihtoehto joulun ruokapöytään.
Sahrami juustokakku |
Sahramijuustokakku
Pohja
150g piparkakkuja
75g voita
Täyte
4 munaa
1,5dl sokeria
200g tuorejuustoa
4dl vispikermaa
1pakkaus eli 0,5g sahramia
Glögihyytelö
0,75dl Marlin glögitiivistettä
0,75dl vettä
2-3 liivatelehteä
Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Voitele reunat. Hienonna piparkakut murusiksi. Sulata voi ja sekoita muruuihin. Painele muruseos vuokaan ja aseta pakastimeen noin tunniksi.
Täyte: Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa keltuaiset sokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi massaksi. Vatkaa kerma ja sahrami omassa kulhossaan ja kääntele taikinaan. Vaahdota valkuaiset ja kääntele varovasti taikinaan. Kaada taikina murupohjanpäälle ja nosta pakastimeen pariksi tunniksi tai kunnes se on jähmettynyt.
Glögihyytelö: Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan hetkeksi. Kuumenna vesi ja glögitiiviste kattilassa kiehuvaksi. Puristele liivatelehdistä vesi pois ja sekoita glögiin. Anna jäähtyä hieman ennen kuin kaadat kakun päälle.
Hei.
VastaaPoistaNäyttää kyllä herkulliselta,kun vois vielä maistaa.
Herkullisen näköinen kakku =) Harmi että sahrami ei ole makuusi, leivässä ja pullassa ehkä toimisi paremmin ;)
VastaaPoistaT:SLY:si