Näytetään tekstit, joissa on tunniste sly35. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sly35. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Sitruunakääretorttu

Kääretorttu maistuu nyt sitruunaiselta
Heinäkuun salaisen leivontaystävän paketissa oli mukana sitruunarullan ohje. Perinteistä kääretorttua uudenlaisella täytteellä siis. Tätä kannattaa kokeilla, jos pitää sitruunan mausta ja kaipaa vaihtelua kääretortun hillotäytteelle. Syöjät tuntuivat tykkäävän tästä :)

Sitruunakääretorttu 

3 munaa
1,5 dl sokeria
1/2 sitruunan hienoksi raastettu kuori
3/4 dl perunajauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
150 g huoneenlämpöistä voita
2,25 dl tomusokeria
1/2 sitruunan hienoksi raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu (tai maun mukaan)

Lämmitä uuni 200 asteeseen ja leivinpaperi pellille.
Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi seos muna-sokerivaahdon joukkoon ja sekoita varovasti.
Levitä taikina leivinpaperille (jätä reunat tyhjiksi).
Paista uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 8-10 minuuttia.
Kumoa torttupohja sokeroidulle leivinpaperille ja irroita paistopaperi.
Peitä pohja leivinliinalla, ettei se kuivu.
Vatkaa täytteen ainekset notkeaksi massaksi. Levitä massa jäähtyneen torttupohjan päälle. Kääri torttu rullaksi.
Säilytä kääretorttua jääkaapissa.



tiistai 12. heinäkuuta 2016

Salaisen leivontaystävän heinäkuun paketti



Kuun vaihtumisen on viimeisen puolen vuoden aikana tajunnut viimeistään siinä vaiheessa, kun kun salaisen leivontaystävän paketti on saapunut. Heinäkuu ei tuonut tässä poikkeusta ja taas pääsi jännittämään, mitä salainen leivontaystävä on tässä kuussa keksinyt :)

Heinäkuun teemana oli lapsuuden herkkumuistot. Parini kertomista muistoista erityisesti kaksi ilahdutti minua suuresti, ensinnäkin uunipuurot ja toiseksi lihapiirakka. Minä muistan nuo puurot aina silloin tällöin ja välillä aina itsekin teen uunipuuroa, mutta sitten se jotenkin unohtuu. Erityisesti ohrapuuro on suosikkini, ja paketissa olikin mukana ohrasuurimoita eli pian meillä herkutellaan ohjapuurolla :) Tuo lihapiirakka ei tässä yhteydessä suinkaan viittaa sellaiseen kaupan valmiiseen, vaan itse pellillä tehtyyn ihanuuteen. Sellaista en muista meillä koskaan laitetun, mutta tuo resepti kuulostaa niin hyvältä, että menee varmaankin loppukuusta kokeiluun.

Kierroksen 35 salaiseksi leivontaystäväkseni paljastui Nina blogista Humbuugi. Suuret kiitokset sinulle Nina tämän kuun ihanasta paketista ja kaikista niistä ihanuuksista ja inspiraatiosta, joita olen olen sinulta viime kuukausina saanut!


sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Iltakahville

Meille saapui perjantai-iltana odotettu vieras, moottorisaha mukanaan, ja kaatoi pihalta vanhan sairaan omenapuun. Viime vuoden omenat olivat muumioituneet oksille ja tippuivat sieltä nyt maahan homeisina, puun lehdet olivat täynnä kirvoja ja ties mitä otuksia ja puuta kaadettaessa kävi ilmi, että puun runkokaan ei ollut enää terve. Oli ihana päästä mokomasta kammotuksesta eroon ja sen kunniaksi piti tietysti leipoa jotain hyvää iltakahville. Suolaiseksi palaksi päätin leipoa kinkkumuffinsseja salaisen leivontaystävän ohjeella ja makeaksi Mummon raparperikeikauskakkua vanhalla luotto-ohjeella.

Kinkkumuffinssit
Kinkkumuffinssit
 n. 12-14 kpl

4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
3 dl kuutioitua / suikaloitua kinkkua
2 dl juustoraastetta
1/2 tl mustapippuria
2 kananmunaa
2 dl maitoa
1 dl ruokaöljyä

Sekoita kuivat aineet, kinkku ja juustoraaste keskenään.
Sekoita toisessa kulhossa munat, maito ja öljy tasaiseksi seokseksi.
Yhdistä seokset ja sekoita nopeasti taikinaksi.
Annostele taikina muffinssivuokiin.
Paista 200 asteessa keskitasolla noin 15 minuttia tai kunnes ovat kypsiä ja kauniinvärisiä.

Suosittelen käyttämään muffinsseissa jotain voimakasmakuista juustoa. Mietin myös, että sekaan voisi laittaa ripauksen vaikkapa paprikajauhetta tai cayanne-pippuria tms. Nämä ovat kyllä mahdottoman helppoja ja nopeita tehdä, sopivat hyvin vaikka yllätysvieraille :)


 
Mummon raparperikeikauskakku

50 g voita
1 dl fariinisokeria
4 raparperinvartta

Sulata voi ja sekoita siihen sokeri. Lisää seokseen kuorittu ja pieniksi paloiksi pilkottu raparperi. Laita seos vuoan pohjalle.

150 g voita
1 dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 rkl sitruunamehua
(2 tl raastettua sitruunan kuorta)

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne voi-sokeri-muna-seoksen joukkoon. Mausta sitruunalla. Lusikoi taikina vuokaan raparperiseoksen päälle. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 45 minuuttia.


Vaniljakastike on kakun itsestäänselvä pari

Mummon raparperikeikauskakun ohje taisi olla alunperin Kodin Kuvalehdestä, mutta olen jo vuosia sitten kirjoittanut sen omaan reseptikirjaan (siihen jossa on kaikki "tärkeät" reseptit) ja sieltä se aina raparperiaikaan löytyy.

Tuo raparperin määrä "neljä vartta" on vähintäänkin hämäävä, tarve riippuu nimittäin todella paljon raparperin koosta. Jos kakkua tekee heti keväällä ohuista, pienistä raparperin varsista, niin neljä on varmaan ihan hyvä määrä. Tähän aikaan riittää hyvin yksi iso varsi. Kannattaa arvioida mikä olisi hyvä määrä peittämään vuoan pohjan ohuesti.

Taikina jää varsin paksuksi, sitä ei kannata säikähtää. Helpoiten sen saa vuokaan lusikoimalla sen tasaisesti täytteen päälle. Ei haittaa vaikka pinta jäisi vähän epätasaiseksi tai jos raparperimössöä nousee vuoan laidoista ylös. Kakku ei ole maailman kaunein, mutta maku korvaa kyllä ulkomäön :)

Raparperimehusta, fariinisokerista ja voista syntyvä "kastike" pitää kakun mehevänä

 

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Picnic-eväitä







Kauniin aurinkoisen lauantain kunniaksi päätettiin tehdä päiväretki kesämökille. Picnic-eväät kylmälaukkuun ja koirat autoon ja menoksi. Mökillä puhalteli mukava lempeä kesätuuli, joten muuten niin kovin kuuma päivä muuttui mainioksi kesäpäiväksi.

Eväskassiin päätyi mansikka-mozzarellasalaattia (salaisen leivontaystäväni lähettämällä ohjeella) ja mansikkakakkua. Mansikka-mozzarellasalaatin ohje löytyy täältä. Suosittelen erityisesti tuota kastiketta, sopisi mainiosti monen muunkin salaatin kanssa. Mansikkakakun ohje on kirjasta "Mansikka - hurmaavat reseptit", tätä kirjaa en yksinkertaisesti pystynyt kirjakaupassa vastustamaan, vaikka muuten olenkin nykyisin todella tarkka ostamieni keittokirjojen suhteen. Kirjassa on kyllä monta muutakin kokeilemisen arvoista reseptiä, joten ei se huono hankinta ollut :) Picnic-ateria täydennettiin kaupasta haetulla grillatulla broilerilla ja tuoreella patongilla ja hyvältä maistui raittiissa ulkoilmassa.

Mansikka-mozzarellasalaatti



Mansikkakakku
(16 palaa)

125 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
n. 3,75 dl vehnäjauhoja
2 dl kermaa
200 g valkoista suklaata
2 keltuaista
päälle mansikoita

Mansikkakakku
 Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Kun voi on vielä juuri ja juuri juoksevaa, sekoita voi, sokeri, kananmuna ja jauhot taikinaksi. Kääri taikina tuorekelmuun ja nosta 30 minuutiksi jääkaappiin.

Kuumenna kerma kattilassa. Paloittele suklaa ja anna sen sulaa kermaan (huom. riittää, että kerma on lämmintä, ei kiehuvaa!). Jäähdytä seos ja lisää keltuaiset.

Voitele irtopohjavuoka tai piirakkavuoka. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. (Vaihtoehtoisesti voit kaulita taikinasta levyn ja nostaa sen vuokaan.) 

Laita suklaaseos kakkupohjan päälle ja paista noin 25 minuuttia 180 asteen lämmössä. Huomaa, että täyte hyytyy lopulliseen muotoonsa vasta jäähtyessään. Jäähdytä kakku ja koristele mansikoilla. 


Minä tein kakun pienempään vuokaan ja laitoin siihen vain puolet täytteestä. Ylimääräisestä taikinasta tuli pohjat pieniin mansikka-kermaleivoksiin. Kotioloissa tarjoilisin myös tuon mansikkakakun kermavaahdon kanssa (tai koristelisin kermalla), mutta mäkkiolosuhteissa tämä ei ollut mahdollista. Hyvää kakku oli kyllä ilmankin ja itseasiassa tuo pohja ilman mansikoita on erittäin maukasta ihan sellaisenaankin.

Mansikka-kermaleivokset

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Lime-mansikkakakku


Salaisen leivontaystävän kesäkuun paketissa oli myös lime-mansikkakakun ohje. Meillä oli viime viikonloppuna pienet juhlat (piti olla puutarhajuhlat, mutta siirtyivät kaatosateen takia sisätiloihin) ja ajattelin, että tuollainen raikas ja kesäinen kakku sopisi hyvin grilliruoan jälkiruoaksi.


Koska vieraiden määrästä ei ollut täyttä varmuutta, päätin tehdä kakkua 1,5 kertaisen annoksen. Tein siis yhden ison kakun (ohjeen mukaiseen vuokaan) ja toisen pienemmän pieneen irtopohjavuokaan. Kakusta tuli juuri sellaista kuin ajattelinkin, suklainen pohja toi siihen täyteläisyyttä, mansikat ja lime raikkautta ja koska kakkuun ei tullut tuorejuustoa, tuli siitä perinteistä juustokakkua hieman kevyempi rakenteeltaan. Suosittelen vaikka juhannuksen kahvipöytään!

Kakun ohje löytyy täältä. Ohjeesta poikkesin sen verran, että laitoin pohjataikinan nesteeksi kermaa (tein pohjan jo edellisenä iltana, joten minulla ei ollut vielä sitä mansikoiden sulamisnestettä) ja vähensin hieman sokerin määrää. Kakku muuten säilyy jääkaapissa hyvänä useamman päivän.

 
 

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Mustikkaskonssit - moni kakku päältä kaunis?






Salaisen leivontaystävän kesäkuun paketissa oli mustikkaskonssien ohje. Ilahduin tästä kovasti, koska olen jo pitkään haaveillut skonssien leipomisesta. Tällä kerralla jouduin valitettavasti pettymään, nämä olivat nimittäin varsin mauttomia. En tiedä olisiko skonssit pitänyt tarjoilla suolaisen vai makean kanssa, joten testasimme niitä sekä tuorejuuston että hillon ja kermavaahdon kera. Tarpeeksi hilloa ja kermaa niin syödyiksi tulivat :) Mahtavatkohan skonssit aina olla näin mauttomia? Ehkä se idea onkin tuoda niihin makua juuri noilla tykötarpeilla.


keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Salaisen leivontaystävän kesäkuun paketti


Salaisen leivontaystävän paketista löytyi kaikenlaista kiinnostavaa

Posti toi taas mukavan "yllätyksen", salaisen leivontaystävän kesäkuun paketin. Paketista löytyi kaikenlaista kiinnostavaa ja hyödyllistä kuten tummapaahtoista kahvia (odotan jännityksellä millaista tämä mahtaa olla, normaalisti käytetty kahvi on nimittäin viimeisen vuoden aikana muuttunut tummempaan suuntaan), tummaa kaakaota, kaunista vaaleanpunaista vuorisuolaa ja kondensoitua maitoa.



Lisäksi paketissa oli paksu nippu ohjeita. Äkkiseltään katsottuna kaikki ohjeet olivat sellaisia, että niitä olisi kiinnostavaa kokeilla, mutta luulenpa, että ensimmäisenä kokeiluun pääsee mustikkaskonssit :) Suuri kiitosa taas kerran sinulle Salainen Leivontaystäväni!

Hauskat mustavalkoiset pillit kruunasivat hienon paketin

torstai 9. kesäkuuta 2016

Raparperiaika

 
 Toukokuun Salaisen leivontaystävän paketissa oli myös mehevien raparperineliöiden ohje. Ohjeen löydät täältä. Pidän kovasti raparperiherkuista ja oli itsestään selvää, että tätäkin ohjetta täytyy kokeilla. Eikä ohje pettänytkään, kaikki vieraatkin ottivat toisen palan piirakkaa, joten erinomaisen hyvää oli :)

Seuraavalla kerralla tekisin ehkä pohjataikinaa hieman enemmän, pohja jäi mielestäni hieman liian ohueksi. Mutta tähän tietysti vaikuttaa suoraan myös käytetyn pellin / vuoan koko. Pohja ei kuitenkaan kohonnut uunissa paljonkaan. Lisäksi laittaisin kermatäytteeseen lisää liivatetta, täyte jäi hieman valuvaksi kuten kuvista näkyy.



keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Savulohipiiraat



Salaisen leivontaystäväni toukokuun paketin mukana tuli savulohipiiraiden ohje. Päätin heti, että sitä kokeilen. Viime aikoina on vaan aika ollut kortilla, tuntuu, että vuorokaudessa on ihan liian vähän tunteja (eikä vähiten koiranpentujen takia), enkä valitettavasti ehtinyt leipomaan aiemmin.

Ohje oli loppujen lopuksi varsin nopea toteuttaa ja lopputulos erittäin maukas. Näitä voisi tehdä kesäpiknikille, kahvipöydän suolaiseksi, kevyeksi lounaaksi salaatin kanssa tai vaikka iltateelle :)


Savulohipiiraat
12 kpl

Pohja:
150 g voita
3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl emmental-juustoraastetta
1/2 dl kylmää vettä

Täyte:
250 g lämminsavulohta
1/2 sipuli (tai pala purjoa)
tilliä maun mukaan
ripaus sitruunapippuria
(suolaa)

Päälle:
2 dl ruokakermaa
1 kananmuna

Nypi pohjan ainekset sekaisin. (Tai laita yleiskoneen kulhoon ja sekoita leikkuuterällä.)
Lisää vesi vähitellen, vähempikin voi riittää. Taikinasta ei saa tulla "löllöä".
Jaa taikina 12 palaan ja painele palat esim. voideltuun alumiiniseen muffinivuokaan.

Sekoita täytteen ainekset ja jaa täyte pohjien päälle.
Savulohta kannattaa maistaa ja tarvittaessa lisätä suolaa, jos sitä ei ole
kalassa riittävästi.

Sekoita muna ja kerma ja lisää täytteen päälle muffinivuokaan.

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.

(Piiraat saa kätevästi pois muffinivuoasta, kun antaa niiden jäähtyä ensin, laittaa sitten esim. leikkuulaudan vuoan päälle ja kääntää ylösalaisin. Näin piiraat eivät mene rikki.)

 

tiistai 17. toukokuuta 2016

Salaisen leivontaystävän toukokuun paketti


Päätin jo aiemmin osallistua salaisen leivontaystävän kierrokselle 35 ja tänään puhelin piippasi sen merkiksi, että toukokuun paketti odottaa noutamista. Ärrä-paketti olikin minulle ihan uusi tuttavuus ja piti ottaa oikein kartta avuksi, kun tutkin, että mistä paketin saa hakea. Näillä kulmilla on noita R-kioskeja useampiakin :) Kävi ilmi, että Ärrä-paketti tulee lähemmäksi kuin Postin kautta lähetetyt. Pientä hyötyliikuntaa ja paketti oli noudettu.

Ensimmäisenä paketista pilkisti kaunis kortti, "Arjen autuas suklaapala"-ohjeineen. Tässä ohjeessa oli kaksi minua erityisesti ilahduttavaa kohtaa: "Älä unohda maistella kakkutaikinaa" ja "Nuole kaikki kulhot" :) Tuohon kun lisätään lasi punaviiniä, jota ohjeessa kehoitetaan siemailemaan, niin arki tosiaan varmasti tuntuu aika mukavalta.

Mitä niihin muihin ohjeisiin tulee, niin mukana paketissa oli herrasväen pikkuleipien ohje (kaikkien aikojen suosikkipikkuleipäni!), mehevät raparperineliöt (pian niin ajankohtainen) sekä kinkkumuffinssien ja lämminsavulohipiirakoiden ohjeet. Lupaan olla rohkea ja kokeilla herrasväen leipiin nyt tuota uutta ohjetta. Raparperineliöt menee ilman muuta kokeiluun, olen suuri raparperileivonnaisten ystävä. Nuo suolaiset taas kuulostavat ihanilta herkuilta viikonloppuun tai vieraille tarjottavaksi. Kiitos kaikista näistä ohjeista salainen leivontaystäväni!


Olihan siellä paketissa tietysti muutakin kuin ohjeita. Perusleivonta-ainevarasto sai täydennystä leivinjauheesta, vaniljasokerista ja perunajauhoista. Ihan täytenä uutuutena minulle tuli Dr. Oetkerin muffinssitäyte. Tämän kierroksen esitietolomakkeessa oli kohta, johon sai laittaa, jos ei jostain syystä halua jotain tiettyä asiaa. Minä kirjasin siihen, että ei muffinssivuokia, kiitos, kun niitä on jo ennestään niin paljon ja minä ja muffinssit ei oikein olla kavereita. Salainen leivontaystäväni toteaakin, että ehkä hänen pakettinsa auttaa tyhjentämään tuota muffinssivuokavarastoa :) Täytyy myöntää, että olen kaupassa ohimennen katsonut noita täytteitä ja juuri tämä "Salted Caramel Surprise" olisi ollut juuri se, jonka minäkin olisin valinnut. Salaiset leivontaystävät ovat aika usein ajatustenlukijoita...


Eikä siinä vielä kaikki. Paketista putkahti täydennystä myös leivontasuklaaosastolle sekä pientä valmista herkkua. Kyllä näillä kelpaa aloittaa uusi salaisen leivontaystävän kierros :)