Herkkuja joulun tähteistä: lohipiirakka |
Lohipiirakka
Pohja:
100 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
(1-2 rkl kylmää vettä)
Nypi pehmeästä voista ja vehnäjauhoista taikina. Lisää tarvittaessa tilkka vettä. Tai vaihtoehtoisesti laita kylmä voi ja jauhot monitoimikoneeseen ja anna koneen hoitaa homma. Lisää tarvittaessa tilkka vettä. Levitä taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Kädet on tässä hyvä työkalu, tarvittaessa voi apuna käyttää hieman vehnäjauhoja. Jos mahdollista, laita vuoka hetkeksi jääkaappiin (kelmulla suojattuna säilyy tarvittaessa vaikka seuraavaan päiväänkin).
Täyte:
150g (tai enemmän) kylmäsavulohta (myös graavilohi käy tai kinkku)
sipulia (tai purjoa tai vaikkapa pieniä parsakaalin kukintoja tai jotain pakastevihanneksia)
purkki kermaviiliä (tai ranskankermaa tai 2 dl kermaa tai kermamaitoa)
2-3 kananmunaa
maun mukaan tilliä ja pippuria (suolan kanssa täytyy olla varovainen, koska lohi on suolaista)
juustoraastetta
Pilko sipuli ja kuullota se pannulla öljytilkassa pehmeäksi.
Asettele lohi piirakkapohjan päälle vuokaan ja lisää sipuli.
Sekoita loput aineet keskenään ja kaada seos vuokaan.
Paista noin puoli tuntia 200 asteessa.
MOI.
VastaaPoistaNäin joulun jälkeen kala tuntuukin kevyeltä ruualta,liharuokien jälkeen.
Ehkä pitää aloittaa kalakuuri vuoden alusta. Hyvän näköistä piirasta olet tehnyt.kiitti ohjeesta.