sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Salaisen leivontaystävän tammikuun paketti

Perjantaina sain tiedon, että salaisen leivontaystäväni tammikuun paketti olisi noudettavissa postista. Meidän lähiposti sijaitsee vähän huonossa paikassa, se ei ole luontaisesti minkään kulkureitin varrella, joten sinne on lähdettävä ihan asiakseen. Koska pakkasta oli niin paljon, että auton käynnistäminen lyhyehkölle matkalle ei tuntunut järkevältä, päätin olla reipas ja kävellä postiin. Paketti oli onneksi sen verran kookas, että sain hyvän tekosyyn tulla bussilla takaisinpäin :)

Paketista löytyi tuttuun tapaan kaikenlaista kivaa: leipävuokia ja parmesaanileipään tarvittavia aineita, söpö pieni kakkuvuoka, patalappuja ja pyyhkeitä ja tietysti suklaata. Lisäksi mukana oli suklaakakun ja snickers-piirakan ohjeet. Tuolla suklaakakun ohjeella syntyi muuten maailman parasta suklaakakkua, mutta siitä lisää tuonnempana.

Salaisen leivontaystävän tammikuun paketti

Tästä paketista piti myös selvitä, kuka salainen leivontaystäväni on ollut. Paljastus oli mielestäni tehty aivan ihanasti, vai mitä mieltä olette? Hetki piti miettiä, mutta asiahan on aivan selvä.

Jos joku teistä lukijoista on kiinnostunut tästä leivontarinki-touhusta, niin nyt on muuten menossa ilmoittautuminen seuraavalle kierrokselle (helmi-huhtikuu 2016):  http://originaalisly.vuodatus.net/lue/2016/01/sly34-kierrokselle-ilmoittautuminen-alkanut Suosittelen lämpimästi kaikille leivonnan ystäville!

 

5 kommenttia:

  1. Ihanaa että paketti on miellyttänyt =) Ihanaa Uutta Vuotta ja Toivottavasti lähdet uudelle kierrokselle mukaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuumasin siskolle, että en keksi yhtään syytä miksi en lähtisi :D Pitäisköhän meidän puhua äitikin mukaan? ;)

      Poista
  2. Ihanan paketin ruusunen kasannut =)

    VastaaPoista
  3. Hienon paketin sait ja tottakai lähdet seuraavalle kierrokselle:) Anne(npuuhat)

    VastaaPoista