keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Joulukalenterin luukku numero 7: jouluaattoaterian uudet vaatteet


Jos pidät perinteisistä jouluaattoaterian raaka-aineista, mutta et syystä tai toisesta halua kinkkua, niin tässä sinulle idea: sinappi-hunajapossunfileet. Tämä ruokalaji syntyy nopeasti ja helposti ja sitä syntyy kätevästi juuri oikea määrä. Tästä annoksesta riittää kahdelle suursyömärille sellaisenaan tai kolmelle neljälle, jos tarjolla on alku- ja jälkiruoka.

Valmista lisäksi uunijuureksia porkkanasta, lantusta, punajuuresta ja bataatista sekä valkosipuli- tai kermaperunat, niin muuta ei tarvitsekaan (ja kiireinen ostaa perunatkin valmiina kaupasta). Kiertoilmauunissa koko ateria syntyy kätevästi yhtä aikaa. Uunijuureksiin löytyy ohje täältä.


Sinappi-hunajapossunfileet

500 g possun sisäfilettä
voita tai öljyä ruskistamiseen
suolaa ja pippuria
2 rkl kokojyvädijonsinappia
2 rkl hunajaa
1/2 dl tuoretta timjamia hienonnettuna

Ruskista fileet rasvassa paistinpannulla. Siirrä ne uunivuokaan ja mausta ympäriinsä suolalla ja pippurilla.
Sekoita sinappi, hunaja ja timjami keskenään. Levitä seos fileiden päälle.
(Laita lihalämpömittari fileen paksuimpaan kohtaan.)
Paista 200 asteessa noin  20 minuuttia tai kunnes sisälämpötila on 70-75 astetta. Paistoaika voi vaihdella paljonkin fileen paksuudesta riippuen, joten lämpömittarin käyttäminen on kätevää.
Peitä astia foliolla ja anna lihan vetäytyä hetki.
Leikkaa fileet viipaleiksi ja viimeistele timjamilla. Voit tarvittaessa ripotella leikkauspinnoille hieman suolaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti