lauantai 10. joulukuuta 2016
Salaisen leivontaystävän paketti 12/2016
Salaisen leivontaystävän marraskuun paketti ilahdutti minua niin suuresti, että odotinkin jo joulukuun pakettia innolla. Viime viikolla se saapui, ja vielä ikäänkuin syksyn viimeisen matkatyöpäivän kunniaksi.
Paketista löytyi tälläkin kertaa kaikkea innostavaa kuten punaista sokerimassaa, Marianne-rouhetta sekä suklaista kuorrutetta. Punainen sokerimassa pääsikin jo eilen käsittelyyn, mutta siitä enemmän lähipäivinä.
Lisäksi paketissa oli jouluisia mausteita ja perustarvikkeita kuten sokeria ja teetä. Minä leivon maustekakkua ympäri vuoden, joten kanelia ja inkivääriä kuluu meillä muutenkin kuin jouluna. Uutena tuttavuutena sain iloleipurin kakkujen ja vihannesten kypsyyden testaamiseen tarkoitetut tikut. Tähän asti olen käyttänyt hammas- ja varrastikkuja, mielenkiintoista nähdä miten nuo metalliset toimivat.
Ja pisteenä i:n päälle paketin mukana tuli vielä Herkkuleivonta -lehti ja muutamia muitakin ohjeita. Ensimmäinen ohje testaukseen onkin jo valittu :) Iso kiitos taas sinulle tästä kokonaisuudesta salainen leivontaystäväni!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minä kokeilin viime vuonna ekaa kertaa glögimaustetta ja siitä tuli oikein hyvää.
VastaaPoistaNiin että ei oteta puoli kiloa voita, vaan otetaan pullo punaviiniä :D
PoistaHei,
VastaaPoistaHieno paketti,noita tarvitaan aina.
Mukavia jouluisia leivontahetkiä ♡
VastaaPoistat. Salainen ystäväsi
Kiitos, kaikenlaista on jo suunnitteilla :)
Poista